JÄTTILÄISET, TM­galleria, Helsinki, 2016

JÄTTILÄISET, TM­galleria, Helsinki, 2016

Minkälaisia olivat tämän näyttelyn jättiläiset?

Esimerkiksi sellaisia kuin Kristoforos, uskollinen taakankantaja. Oikeastaan legendan Kristoforos, jättiläinen, joka otti tehtäväkseen kantaa vahvoilla hartioillaan matkalaisia virran yli, oli alunperin ketä tahansa väkevää vallanpitäjää palveleva opportunisti. Kristoforos kuitenkin sattui päätymään hyvän palvelukseen.

Kenties jollekin käsikirjoitusta kääntäneelle munkille sattuneen erehdyksen vuoksi kanaanilaisesta Kristoforoksesta tuli vuosisadoiksi koiranpäinen (canis). Panin hieman paremmaksi ja tein Kristoforoksestani pikemminkin suden. Tarinan mukaan Kristoforos sai kerran kannettavakseen Jeesuslapsen, joka puolestaan kantoi kaikki maailman synnit. Minun mielestäni muita syntejä ei oikeastaan olekaan kuin tyhmyys. Niinpä pistin Kristoforoksen taakaksi tunnetun tyhmyrin, kanan. Mikä sietämätön synnin houkutuksen herkkupala Kristoforoksen pään päällä!

Minun jättiläiseni ovat toiveiden ja pelkojen jättiläisiä. Jättiläinen voi olla suojeleva taakankantaja Kristoforos tai se voi Kronoksen tavoin syödä ihmisen suihinsa, eikä ole varmuutta kumpi se on, tai onko se kumpikin yhtä aikaa. Jättiläinen voi olla minäkuva tai minän valekuva. Se voi olla jotain millaiseksi haluan tulla, tai olla sitä mitä karttelen. Jättiläinen edustaa toiveiden ambivalenssia, joita voivat edustaa hyveet ja paheet ja samanaikainen pyrkimys kumpiakin kohti. Ambivalentin jättiläisen vastavoimaksi olen maalannut lintuja ja pieniä sini­puna­keltaisia täydellisyyden taloja, jotka lintujen tavoin viihtyvät puiden täydellisyyden taloissa, joita on jättiläispuiden oksilla.

NÄYTTÄMÖ, Galleria Huuto Jätkä 1, Helsinki, 2015

NÄYTTÄMÖ, Galleria Huuto Jätkä 1, Helsinki, 2015

Mitä hyviä asioita on maalattavaksi? Tässä näyttelyssä oli kukkia, jättiläisiä, paratiisilintuja, outoja kaloja, vaaleanpunaisia pilviä ja muuta söpöä, eikä ikävää ollenkaan, paitsi Danny Kalifornia, joka on paha setä.

Oikeastaan maalaan mielikuvituskavereita. Maalausteni mielikuvituskaverit ovat neuvonantajia ja johtohahmoja tai sitten toivottomia sähläreitä. Minun maalauksissani ­ – näin ajattelen ­ – ollaan vanhanajan seurojentalon näyttämöllä, huojuvat kulissit ovat pahvia ja aseteltu miten sattuu, näytelmä sujuu takellellen ja juonikin on sekava. Ei ole aina selvää kuka kuuluu näytelmään ja kuka seisoskelee näyttämöllä muuten vain. Yleensä tosielämässäkin asiat tapahtuvat juuri niin.

Päätin kerrankin maalata myös sen näyttämön. Ja kun tulin maalanneeksi, en osannutkaan pistää sinne näyttelijöitä. Yritin moneen kertaan ja aina oli yhtä hiljaista. Kukaan ei halunnut olla keksitty hahmo näytelmässä, vaan olla totta ja mennä seisoskelemaan niihin maalauksiin, joissa on kaloja ja kukkasia, koska tietysti se on oikeampaa.

AURINKOPÄÄ, Galleria Katariina, Helsinki, 2014

AURINKOPÄÄ, Galleria Katariina, Helsinki, 2014

Tässä näyttelyssä Aurinkopää sai vastaansa Kuupään, joka on sama hahmo, mutta silti, jostain syystä, Aurinkopäälle outo ja tuntematon. Oikeastaan Aurinkopäitä on kaksi, kylmä ja lämmin. Oikeastaan Kuupäitäkin on kaksi, vihreä ja kirjava. Aurinkopäät on pantu epävakaan tulivuoren vartijoiksi. Tehtävä on turha, ei tulivuorta voi vartioida. Aurinkopäät ovat sokeita, ehkä aurinkonsa sokaisemia, ehkä aurinkoonsa kätkeytyviä, ehkä kokonaan päättömiä. Kuupäiden virka on olla talonvahtina. Kuupäät vartioivat nälkäisten, mutta nälkäänsä näkemättömien ruokarauhaa. Nälkäisten nälkä on loputonta. Nälkäisten ainoa ominaisuus on nälkä.

ALASKALAN KUUMA KESÄ, TM­galleria, Helsinki, 2012

ALASKALAN KUUMA KESÄ, TM­galleria, Helsinki, 2012

Kaksitoista akvarellia tärkeästä tehtävästä, etsimisestä, kannibaaleista, taivaan tuijottelusta, eräästä kesähuvilasta, merikarhusta, muistista, totuudesta, aavistelusta, intiaaneista, valaanpyynnistä, kuumasta kesästä, karilleajosta ja ihanan Alaskalan maantieteestä, väestöstä ja arkkitehtuurista.