Leppoisaa hiljaiseloa Ateenassa

Leppoisaa hiljaiseloa Ateenassa

Taiteilijaresidensseissä oppii kaikenlaista. Tänään osasin lukea kreikkalaisen appelsiinimehupullon kyljestä lennokkaalla kursiivilla kirjoitetun sanan kalimera, ”hyvää päivää”. Sen alla luki kreikaksi portukali. Oliko mehu siis portugalilaista? Pullon toisella puolella samassa kohdassa luki orange. Tarkistin sanakirjasta mistä on kyse. Appelsiini on kreikaksi portukali. Sanalla ei ole mitään tekemistä Portugalin kanssa. Wikisanakirja latisti oitis hienon etymologian kertomalla, että Portugalin nimi ei ole lähtöisin kreikankielen appelsiini-sanasta, vaan latinankielisistä paikannimistä Portus ja Calem.

 

All-focus
Lähimarketin kaloja

Nuorena olin innokas antiikin Kreikan taiteen ihailija, mutta jostain syystä en silloin saanut Kreikkaan lähdetyksi. Mutta hyvä kun edes joskus saa aikaiseksi. Olen nyt viettänyt kolme viikkoa Ateenan Suomi-instituutin residenssissä. On katsottu marmoria hyvin ahkerasti. Ateenan museot ovat erinomaisia. Erityisesti pitää kiittää uutta Akropolis-museota, joka on Plakan alueella Akropolis-kukkulan eteläpuolella. Antiikin aikaisen Ateenan raunioita voi katsella museon lasisten lattioiden läpi. Museorakennus on vaikuttava ja Akropoliilta löydetyt veistokset ja muu esineistö on erinomaisesti esillä. Nerokas idea on ollut ikään kuin rekonstruoida koko Parthenon museon ylimpään kerrokseen. Parthenonin reliefit on siirretty sisätiloihin turvaan samaan muodostelmaan, jossa ne ovat olleet temppelin seinissä. Oikea Parthenon näkyy samalla museon suurista ikkunoista. Museon ravintolaakin pitää kehua. Erinomaista ruokaa, mutta ei ylihintaista. Museon ympäristön turistiravintoloista saa huonompaa kalliimmalla.

 
Itse Akropoliista saa käsityksen vain menemällä paikan päälle. On helppo ymmärtää miten hurjan vaikutuksen Parthenon on tehnyt antiikin pyhiinvaeltajiin. Rakennus ja koko Akropolis-kukkula säväyttää nykykatsojaakin.
Kivaa täällä muutenkin on. Residenssiin kuuluu olohuone/työhuone, makuuhuone ja keittiö. Olkkari-työhuoneesta pääsee valoisalle terassille, josta on näkymä Likavittos-kukkulalle, joka on Akropoliin ohella toinen keskeinen maamerkki Ateenassa.

All-focus
Ioannou Soutsou-katu ateljeen parvekkeelta nähtynä, taustalla Likavittos-kukkula.

Tammikuu on hyvä residenssikuu. Ei ole liian kuuma, eikä turistejakaan ole liikaa. Ensimmäisellä viikolla saatiin jopa lunta, joka suli pian pois. Niiden muutamien pakkaspäivien aikana Kreikka oli sekaisin. Maan pohjoisosissa oli oikeasti ongelmia. Pakkasta oli jopa yli kaksikymmentä astetta, samaan aikaan kun Lapin pakkaslukemat olivat puolta pienempiä. Tätä kauheutta televisiossa päiviteltiin aamusta iltaan. Uutistenlukijoilla oli studiossa varmuuden vuoksi villapaidat päällä ja käsiäkin piti ahkerasti hieroa, että veri kiertää.
Välillä täällä on sadepäiviä, ja silloin on mukavinta pysytellä sisätiloissa maalaamassa akvarelleja. En tiedä kumpia on syntynyt enemmän, huteja vai osumia, mutta onpahan nyt ainakin jotain tullut melkein valmiiksi saakka.

 

Viime viikolla ostin takin eräästä Likavittosin alarinteen miestenvaateliikkeestä, koska juuri sen tyyppistä siistiä pikkutakin päälle laitettavaa takkia en ole löytänyt Suomesta. Sur Mesure -putiikki määrittelee käyntikortissa sijaitsevansa hienossa Kolonakin kaupunginosassa. Mutta ei Asklipiou-kadun koillispää ole oikeasti Kolonakia nähnytkään. Ateenan turistikartassa Kolonaki on Sur Mesuresta kaukana, täsmälleen Likavittosin vastakkaisen puolen rinteellä.

All-focus
Kunnianhimoinen (ja epäilemättä kallis) asuinrakennus Likavittosin rinteellä Kolonakissa. Tällaisiakin Ateenasta löytää. En ollut takkiostoksilla näillä kulmilla, vaan halvemmalla puolella.

Putiikin seutu on pikemminkin Neapolia, joka ainakin minun silmämääräisen arvioni perusteella on aika rupuista aluetta. Sur Mesurea pitää nuorehko räätäliherra Konstantinos Prentzas sisarensa kanssa. Sisko myy ja Konstantinos ompelee. Takkia piti vähän muokata minun atleetinvartalolleni sopivammaksi. Hinta oli sopiva, eikä ylimääräisestä räätälintyöstä peritty maksua. Kerroimme Konstantinokselle, että vietämme tammikuun Suomi-instituutin residenssissä, ja että Ateenan-matka on meidän ensimmäisemme, mutta ei suinkaan viimeinen. Konstantinos tuumi, että monet kreikkalaiset tahtoisivat mieluiten lähteä pois. Tätä emme kommentoineet. Mieleen on kuitenkin tullut useasti, että Kreikka on varsin kehnosti toimiva yhteiskunta. Ihmiset ovat toki ystävällisiä ja sydämellisiä, ja turisti saa aina apua kun tulee jokin pulma. Mutta eihän Ateenassa kuitenkaan mikään toimi. Täällä Koroneos-talossa talkkari kehottaa välttelemään hissiä sähkökatkon vaaran takia. Kun oli kylmiä päiviä, pattereissa ei riittänyt lämpö. Vessanpönttöön ei saisi heittää edes vessapaperiä, kun putket eivät jaksa vetää. Ateenan talot ovat rähjäisiä, kadut ovat surkeassa kunnossa. Kun jossain on joku kivan näköinen puistokadun pätkä, talot on töhritty luotaantyöntävän slummimaisen näköisiksi.

 

All-focus
Kadunkulma jossain Exarchiassa

Voin olla väärässä, mutta satunnaisen turistin spontaani pikatulkinta on, että yleinen yhteiskunnan toimimattomuus johtuu siitä, että ihmiset eivät viitsi noudattaa lakeja ja maksaa veroja. Toinen pikatulkintani on, että Kreikka on malliesimerkki populismin kehnoudesta. Kolmas pikatulkinta on, että paikoitellen kreikkalainen työtahti on aivan järkyttävän vetelää.

Yksi Ateenan lukuisista konditorioista
Konditoriat toimivat Ateenassa erinomaisesti ja niitä on joka korttelissa.

 

Luultavasti kreikkalaiset ovat ihan toista mieltä. Ehkä kreikkalaisen kadunmiehen mielestä syyllinen ongelmiin on EU ja varsinkin Angela Merkel. Tai globalisaatio tai turkkilaiset tai vaikka maan pohjoisrajan toisella puolella asuva slaavilainen barbaariheimo, joka on keksinyt käyttää itsestään nimitystä makedonialaiset.

 

Kreikassa on suopea ilmasto, luonnonkauneutta ja muinaisten kulttuurien aarteita matkailubisneksen hyödynnettäväksi sellainen määrä, ettei kukaan tiedä minne ne kaikki patsaat saisi tungettua. Turistit kantavat maahan rahaa säkkikaupalla kesät talvet. Silti Kreikan talous on täysin kuralla. Mikä mättää?

Appelsiinipuu Bysanttilaisen museon pihassa
Appelsiinipuu Bysanttilaisen museon pihassa

Tämä on eurooppalainen maa, jonka taloudella pitäisi kaiken järjen mukaan pitäisi olla vähintään yhtä hyvät edellytykset kuin vaikka Suomella. Antiikin aikainen Ateena oli törkeän rikas kaksituhatta vuotta sitten, ihan tällä samalla maaperällä. No juu, rikkaus oli sen varassa, että orjat tekivät työt ulkona ja naiset pitivät huushollin järjestyksessä sisällä. Nyt pitäisi miestenkin tehdä hommat itse, eikä pelkästään puhua politiikkaa kuppiloissa.

 

Suomessa on toisenlaista. Meillä on kylmää ja pimeää. Suomessa turisteille näytetään Temppeliaukion kirkko ja Sibelius-monumentti, tai Lepikon torppa ja Aleksis Kiven kuolinmökki. Ja naamaan tulee viistoräntää. Kun Suomessa halutaan rakentaa talo, se pitää järsiä maailman kovimpaan peruskallioon. Jos talvella halutaan viedä tai tuoda jotain laivalla, pitää ensin murtaa jää. Jos Lapissa on joskus 50 astetta pakkasta tai metri lunta, ei kukaan siihen kuole.

 

Meillä toimii kaikki. Hyvä Suomi. Jotain on tehty oikein. Oikeastaan en ole asiaa aiemmin niin hirveästi ajatellut, mutta onhan se nyt merkillistä, jos suomalaiset ensin maksavat omat veronsa ja sitten maksavat vielä kreikkalaistenkin verot, koska nämä eivät itse viitsi.

 

Kävelyreitti Gizin kaupunginosassa sijaitsevalta residenssiltä Ateenan keskustaan kulkee jopa Ateenassa silmiinpistävän rähjäisen Exarchian kaupunginosan läpi. Alueessa on vaarantuntua, vaikkakaan ei kai välttämättä vaaraa, ainakaan kauheasti. Kaikki seinät ovat täynnä tägejä, talon korkuisia graffiteja, monenmoisia mainosjulisteita ja lippuja ja lappuja. Parvekkeilla liehuu punalippuja. Paljon on seiniin sutaistu kaikenlaista kommenttia. Jossakin lukee ”refugees welcome, tourists fuck off”. Oikeastaan taitaa kyllä olla niin, että pakolaiset eivät kauheasti halua jäädä Kreikkaan, vaan pyrkivät mielellään muualle, koska Kreikassa on pakolaisilla aika kurjat oltavat. Turistit sen sijaan tulevat mielellään käyttämään rahansa Exarchian kuppiloihin. Exarchiassa hengeilee opiskelijoita, anarkisteja, taiteilijoita, muusikkoja, narkkareita, kulkukissoja ja -koiria, ja tietysti mummoja ja pappoja, niinkuin mummoilla ja papoilla on aina kaikkialla tapana hengailla. Charilaou Trikoupi on Exarchian vilkkain katu, vaikka onkin aika kapea ja suttuinen ränni. Eräässä sen kadunkulmassa on aina, ympäri vuorokauden, kaksi rynnäkkökiväärein ja kypärin varustettua tiukkailmeistä poliisia. Joskus kadunvarressa on myös poliisin panssaroitu auto. Luikimme monet kerrat pikavauhtia paikan ohi, olettaen että anarkisti-terroristeja siinä väijytään. Katin kontit. Viimeksi paikan ohi kävellessä olin edistynyt kreikankielen aakkosten opiskelussa niin pitkälle, että sain luettua tagien ja mainosjulisteiden seasta sanan Pasok. Nuhjuisessa talossa on Kreikan monikymmenvuotisen valtionhoitajapuolueen, Panhelleenisen sosialistisen liikkeen, eli Kreikan sosialidemokraattisen puolueen puoluetoimisto – ei siis mikään sivuosasto, vaan itse pääkallonpaikka. Pasokin kuvittelisi majailevan jossain korskeassa palatsissa Kolonakissa parlamenttitalon ja pressanlinnan kulmilla. Mitäs tämä tämmöinen köyhäily meinaa?

 

Pasokin paras vuosi oli 1981, jolloin se sai äänistä 48,1 prosenttia. Nykyisin menee heikommin, viime vaaleissa ääniosuus oli 6,28 prosenttia. Sitäkin alempana Pasokin kannatus on käynyt.

 

Trikoupi-kadulla näyttää ihan siltä, kuin viimeiset Pasokin soturit olisivat linnoittautuneet hampaisiin saakka aseistautuneena verenhimoisten anarkistien piirittämään murjuunsa. Ehkä asia on niin. Tai sitten ei ole. Pasok perustettiin, kun Kreikkaa seitsemän vuotta hallinnut sotilasjuntta kukistettiin 1974. Juntan kaatuminen sai alkunsa Exarchian alueella alkaneista opiskelijamellakoista. Rähinöissä ammuttiin joukoittain opiskelijoita.

 

Oikeastaan Pasok-puolueen toimisto on ihan sen synnyinseudulla. Puolueen perusti juntan syrjäyttämän pääministeri Geórgios Papandréoun poika Andréas Papandréou, joka oli vankeudesta päästyään johtanut juntan vastaista toimintaa Pariisista käsin. Kerran valtaan päästyään Papandreou jämähti pallilleen puolueen johdossa kahdeksikymmeneksi vuodeksi, eikä vallassa jumittaminen vielä siihen jäänyt. Andreas Papandreoun poika Georgios Andreas johti puoluetta 2004 – 2012.

 

Pasok on johtanut Kreikkaa vuorotellen oikeistolaisen Uuden demokratian kanssa, jonka kannatusluvut ovat myös olleet aivan naurettavia, enkka on 54,37 prosenttia. Meno on tainnut olla loputonta soutaa-huopaamista. Selvästikään koskaan ei ole saatu tehdyksi niitä päätöksiä joita oli pitänyt tehdä. Samat kehnot poliitikot on äänestetty valtaan kerta toisensa jälkeen, eikä mikään ole edistynyt mihinkään. Fyrkat on jaettu ties minne.

 

Yhtenä päivänä kävin hyvässä pienessä taiteilijantarvikeliikkeessä ostamassa hyvää intialaista akvarellipaperia, Old Hollandin vesivärinappeja ja hienoja Kolinskyn näädänkarvaisia pensseleitä. Sain itse valita haluanko maksaa verot vai jättää maksamatta. Se on kuulemma kreikkalainen tapa. Maksoin verot, mutta en viitsinyt sen enempää korostaa suomalaista rehellisyyttä. Kun ostimme Trikoupin pikku käsityöläisputiikista pari t-paitaa, puodinpitäjä pahoitteli kovin, ettei mitenkään voi myydä halvemmalla, koska Kreikassa yrittäjän riesana on sellainen tyhmä juttu kuin verot. Ihmiset käyttäytyvät aivan kuin eivät lainkaan huomaisi, että rähjäisellä ympäristöllä ja veronmaksulla on jokin yhteys.

 

Parlamenttitalon edustan Syntagma-aukiolla oli eilen suuri mielenosoitus. Emme menneet paikan päälle, mutta olin televisiokuvissa huomaavinani siellä täällä Kreikan lipusta sotilasjuntan aikaista, tummempaa versiota. Hip hei, tulkaa eversit takaisin! Monia kreikkalaisia tökkii, että pohjoinen naapurimaa haluaa käyttää itsestään nimeä Pohjois-Makedonia. Jostain syystä suomalaiset eivät ole keksineet nostaa äläkkää siitä, että itärajan takana Venäjällä on peräti niinkin hirmuinen juttu kuin Karjalan tasavalta. Venäjähän ilmiselvästi yrittää jujuttaa itselleen koko Karjalan.
2300 vuoden takaisella soturikuningas Aleksanteri Suurella ei ollut Kreikan eikä myöskään Pohjois-Makedonian passia. Muinaisesta Makedoniasta ei ole jäljellä kuin nimi ja ehkä jotain kivenmurikoita maassa. Sitä Makedonian valtakuntaa ei ole olemassa sen enempää kuin ei ole Spartaa tai Troijaakaan. Tällaisista sivuseikoista ei menneitä aikoja kaipaileva patriotismi piittaa.

 

Välillä tulee mieleen, että kansallis-intoilijat ja anarkistit ja koko hihhuloiva porukka on aivan kuin vallanpitäjien palkkaamia näyttelijöitä. Poliitikoille sopinee hyvin, että kansan huomio kiinnittyy johonkin mahdollisimman epäolennaiseen.

 

Jokainen tietää sellaisen juoppojen psykologisen mekanismin, että kun ensin on itse ryssinyt kaikki asiansa, syyksi löytyy vaikeat olosuhteet ja maailman pahuus.  Ja sitten muistuu mieleen, että ollaanpa sitä kumminkin hienoa soturi- ja sivistyssukua.

 

Menneistä ajoista tuli vielä mieleen Ippokratous-kadun posti. Hymyttömien postitätien touhu oli kuin olisi katsonut Speden 1960-luvulla tekemää rautakauppasketsiä hidastettuna. Halusin vain lähettää yhden kirjeen Suomeen. Tiskin takana oli kaksi virkailijaa, niin kuin on tavallisessa postitoimistossa Suomessakin. Meille töölöläisille  tutuimmassa Linnankoskenkadun postissa Taka-Töölössä yhden kirjeen lähettämiseen saa kulumaan aikaa noin kaksi minuuttia. Ippokratous-kadun postissa vierähti neljäkymmentä minuuttia. Asiakkaita ei ollut mitenkään sen enempää kuin Taka-Töölössä.

 

Vaan mitäpä se minulle kuuluu. Kyllä residenssitaiteilija joutaa postissa istumaan ja mietiskelemään Ateenan marmorimurikoiden ihanuutta, eikä kukaan muistakaan asiakkaista tuntunut olevan millänsäkään. Sellainen on kai sitä leppoistamista. Miksi niillä kaikilla on sitten niin hiton kiire kaikkien suojateiden kohdalla? Jos haluat ylittää Ateenassa kadun, älä missään nimessä käytä ainakaan suojatietä.

Tämän me olemme päättäväisesti väärinlukeneet Katriksi. Katria on valkoista, roseta ja punkkua. Valkoinen ja punkku on todettu hyväksi, ja niin on varmasti tämäkin. Katri ei voi koskaan olla väärässä. Muun nimisistä ei ole koskaan takeita.
Tämän me olemme päättäväisesti väärinlukeneet Katriksi. Katria on valkoista, roseta ja punkkua. Valkoinen ja punkku on todettu hyväksi, ja niin on varmasti tämäkin. Katri ei voi koskaan olla väärässä. Muun nimisistä ei ole koskaan takeita.