Mänttä loppuu!

Mänttä loppuu!

Tämänvuotinen, järjestysnumeroltaan XXII Mäntän kuvataideviikkojen näyttely päättyy torstaina 31.8. Näyttely on hyvä, joten ala viimeistään nyt valmistella matkaa, jos et ole Mäntässä vielä käynyt.

Teokseni Kaksitoista kekkapäätä (kuvassa artisti itse kolmantenatoista) on hyvässä paikassa Pekilon kakkoskerroksessa Pauliina Turakka-Purhosen ja Barbara Tieahon teosten välimailla.

Mäntän kuvataideviikoilla on tänä kesänä ollut 10 000 kävijää ja palaute on ollut myönteistä. Oheistapahtumiakin on vielä, kuten lauantain 12.8. Kesäelokuvafestivaali. Viimeisen aukioloviikonlopun sunnuntaina kuraattori Pirjetta Brander järjestää Pekilon pihaan pop up -kesäkahvilan. Viimeinen kuraattorikierros pidetään samana päivänä, eli 27. elokuuta klo 15.

Samalla kannattaa käydä Serlachiuksen taidemuseo Göstassa, jossa on useitakin kiinnostavia näyttelyitä; nähtävissä on pohjoismaista nykytaidetta, Riiko Sakkista, Antti Oikarista, Kimmo Schroderusta. Göstan kartanon puolella on Nautinto -niminen näyttely, jossa Jukka Korkeilan, Elina Merenmiehen ja Anna Retulaisen uusia maalauksia on ripustettu vuorovaikutukseen Serlachiuksen kokoelmateosten kanssa.